MAASEUTUELINKEINOJEN Pv
VALITUSLAUTAKUNTA 09.02.2006
ENNAKKOTAPAUSREKISTERI
MAASEUTUELINKEINOJEN RAHOITUSLAKI
KEHITTÄMISHANKE
ALMA
YKSITYISRAHOITUS
MAKSATUS
MAKSUPÄIVÄ
RAHOITUSSUUNNITELMA
HAKEMUS
PÄÄTÖS, JOSTA VALITETAAN
Työvoima-
ja elinkeinokeskus (jälj. TE-keskus) hylkäsi 8.8.2005 antamallaan päätöksellä X kunnan maksatushakemuksen
kehittämishankkeessa, johon tälle oli myönnetty 14.5.2004 päivätyllä päätöksellä maaseutuelinkeinojen
rahoituslain nojalla avustusta yhteensä 23.700,00 euroa rahoituserittelyn
mukaisesti ja päätöksessä mainituin ehdoin. Ko. hankkeen (joka kuuluu
alueellisen maaseutuohjelman seuraavan alatoimenpiteen alaan:
Paikallisyhteisöjen ja kylien toiminnan aktivointi) hyväksytyt
kokonaiskustannukset ovat yhteensä 33.950,00 euroa. Tästä julkisen rahoituksen
osuus on 30.550,00 euroa ja yksityisen rahoituksen osuus 3.400,00 euroa.
Kyseessä on hankkeen loppumaksu, jonka hakemus on jätetty TE-keskukselle 29.4.2005.
TE-keskuksen
päätöksen perustelujen mukaan avustusta ei voida maksaa, koska ko. kehittämishankeen
yksityinen rahoitusosuus ei ole toteutunut rahoituspäätöksen
rahoitussuunnitelman mukaisesti ennen loppumaksatushakemuksen jättämistä. Tästä
johtuen hakemus loppumaksusta on hylätty.
VAATIMUKSET VALITUSLAUTAKUNNASSA
X
kunta valittaa TE-keskuksen päätöksestä ja pyytää, että ko. kehittämishankkeen
maksamishakemus hyväksytään. Vaatimuksensa perusteluissa kunta toteaa mm, että
hanke on toteutetun ajanjaksolla 1.6.2004–28.2.2005 ja että hanke on onnistunut
päätavoitteessaan hyvin ja se on toteutettu kustannusarvio alittaen. Yksityinen
rahoitusosuus (2.550,00 euroa) järjestyi hankkeessa, vaikka sen maksu tapahtui
hakemuksen jättämisen jälkeen 29.6.2006. Yksityisen rahoitusosuuden jääminen
maksatushakemuksesta oli kunnan mukaan inhimillinen unohdus. Valittaja korostaa
sitä, että loppumaksatushakemus jätettiin TE-keskukselle hyvissä ajoin 29.4.2005, kun jättöaikaa oli 31.5.2005 saakka.
MAASEUTUELINKEINOJEN VALITUSLAUTAKUNNAN RATKAISU
Maaseutuelinkeinojen
valituslautakunta hylkää valituksen
Perustelut
Tapauksen olosuhteet
TE-keskus
on myöntänyt 14.5.2004 X kunnalle avustusta po. kehittämishankkeeseen yhteensä 23.700,00
euroa rahoituserittelyn mukaisesti. Kyseessä oleva kehittämisohjelma kuuluu
alueellisen maaseutuohjelman toimintalinjaan maaseutuyhteisöjen kehittäminen.
Hankkeen tavoitteena on kartoittaa kunnan tyhjät haja-asutusalueiden
asuinkiinteistöt ja talouskeskukset ja markkinoida ne maaseudulle muuttoa
suunnitteleville. Samalla kootaan myös tietokanta vapaina olevista rakennuspaikoista
ja kiinteistöistä. Hankkeella pyritään edistämään muuttoliikettä ja saamaan
edellä mainitut kiinteistöt asuinkäyttöön.
Hankkeen toteuttamisajaksi on TE-keskuksessa 14.5.2004 hyväksytty 1.6.2004–28.2.2005. Hankkeen hyväksytyt kustannusarvion mukaiset
kokonaiskustannukset ovat yhteensä enintään 33.950,00 euroa. Tästä julkisen
rahoituksen osuus (89,99 %) on 30.550,00 euroa, joka jakautuu siten, että
EU:n rahoitus (30,00 %) on enintään 9.165,00 euroa, valtion osuus (47,58 %) on
enintään 14.535,00 euroa, ja kuntien osuus (22,42 %) on enintään 6.850,00
euroa. Yksityinen rahoituksen osuus (10,02 %) on 3.400,00 euroa. TE-keskuksen
päätöksen mukaisesti kehittämishanke on toteutettava päätöksessä hyväksytyn
hankesuunnitelman, kustannusarvion ja rahoitussuunnitelman mukaisesti.
Kehittämishankkeen toteuttaminen päättyi 28.2.2005. Hanke toteutui arvioitua halvemmalla,
kokonaiskustannukset olivat rahoitussuunnitelmasta poiketen 24.450,81 euroa.
Loppumaksuhakemuksessa kunta haki tuen maksatusta 17 069,17 euron ja
kuntarahoitusta 7381,72 euron eli yhteensä 24.450,81 euron kustannuksista.
TE-keskuksesta otettiin kuntaan yhteyttä sähköpostitse maksatushakemuksen
jättöpäivän jälkeen 2.6.2005, koska hakemuksen yksityinen rahoitusosuus ei ollut toteutunut päätöksen
suunnitelman mukaisesti. Lisäksi hakemuksesta puuttui indikaattorilomake. Kunta toimitti tästä johtuen täydennetyn
maksatushakemuksen TE-keskukseen 1.7.2005. Puutteellista hakemusta oli täydennetty yksityisellä
rahoitusosuudella (2550 euroa), joka oli maksettu hankkeelle 29.6.2005. Täydennetyssä maksatushakemuksessa julkisen
rahoituksen osuus oli aikaisemman 24.450, 81 euron sijaan 21.900,81 euroa.
TE-keskus hylkäsi kunnan loppumaksatushakemuksen 8.8.2005. TE-keskus perusteli päätöstään sillä, että hankkeen
yksityinen rahoitusosuus ei ollut toteutunut 14.5.2004 tehdyn päätöksen rahoitussuunnitelman mukaisesti
ennen loppumaksatuksen jättämistä. TE-keskuksen päätös on tehty määräajassa
saapuneen maksatushakemuksen tietojen perusteella.
Näytön arviointi
ja johtopäätös
Kehittämishankkeeseen
myönnetyn avustuksen maksamisesta säädetään maa- ja metsätalousministeriön
asetuksella maaseudun kehittämistoimenpiteitä tuettaessa noudatettavasta
menettelystä (129/2000). Asetuksen 55 §:n mukaan hankkeen viimeistä maksatusta
on haettava kolmen kuukauden kuluessa hankkeelle asetetun toteuttamisajan
päättymisestä. Näin on määrätty myös tukipäätöksen 14.5.2004 ehdoissa. X kunnassa 1.6.2004–28.2.2005 toteutetun Aitanpolku-hankkeen viimeistä erää on
siten tullut hakea 31.5.2005 mennessä. Hankkeen maksatushakemus jätettiin TE-keskukselle 29.4.2005 eli määräajassa. Tuen
maksatuksesta säädetään lisäksi valtioneuvoston
asetuksessa maaseudun kehittämisestä (609/2000), jonka 89 §:n mukaan
kehittämishankkeen viimeisen erän maksamisen edellytyksenä on, että tuen saaja
toimittaa määräajassa toiminnastaan, varojen käytöstä ja hankkeen
toteuttamisesta selvityksen tukipäätöksen ehtojen mukaisesti.
Po. hanke on toteutettu pääosin määräajassa, mutta
rahoituspäätöksen rahoitussuunnitelmaa ei ole yksityisen rahoituksen osalta
noudatettu tukipäätöksen ehtojen mukaisesti. Maksatushakemusta on korjattu
kyseisen rahoitusosuuden puutteellisuuden osalta hakemuksen jättämisen
määräajan jälkeen 30.6.2005 päivätyllä kirjeellä, joka on saapunut TE-keskukseen 1.7.2005. Edellä mainitun valtioneuvoston asetuksen (609/2000)
59 §:n mukaisesti edellytyksenä tuen myöntämiselle kehittämishankkeessa on,
että hanke toteutetaan asetetussa määräajassa hyväksyttyä suunnitelmaa
noudattaen. Maaseudun kehittämistoimenpiteitä tuettaessa noudatettavasta
menettelystä annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (129/2000) 55 §:n
mukaan maksatushakemukseen tulee liittää mm. selvitys myöntöpäätöksen tai
hyväksytyn kehittämissuunnitelman ja maksamishakemuksen eroamisesta, jos
kehittämishankkeeseen sisällytetyt toimenpiteet ja kustannukset poikkeavat
siitä, mitä päätöksessä tai hyväksytyssä kehittämissuunnitelmassa on edellytetty.
Mahdollista hankkeeseen liittyvää lisätukea, tukiehtojen muuttamista tai tuen
siirtoa on aikaisemmin mainitun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen
(129/2000) 8 §:n mukaan haettava ennen sen toimenpiteen aloittamista, joka on
asianomaisen lisätuki-, muutos- tai siirtohakemuksen perusteena. Kyseisen
asetuksen 41 §:n 2 momentin mukaan kehittämishankkeen vuotuisten
kokonaiskustannusten tai kustannuslajien muuttuessa merkittävästi tuensaajan on
etukäteen haettava tuen myöntäjältä tältä osin hyväksytyn hankesuunnitelman ja
tukipäätöksen muuttamista. Tuki maksetaan vain, mikäli tuen myöntäjä on hyväksynyt
muutokset.
Valituslautakunta toteaa,
että hankkeen rahoitus on tullut toteuttaa tukipäätöksen rahoitussuunnitelmaa
noudattaen ja näin myös yksityisen rahoitusosuuden osalta. Kehittämishanke on
toteutettava sanotussa päätöksessä hyväksytyn hankesuunnitelman,
kustannusarvion ja rahoitussuunnitelman mukaisesti. Valituslautakunta katsoo
siten, että yksityisen rahoituksen osuus olisi ollut saatava hankkeelle sen
hyväksyttynä toteutusaikana tai erityisissä olosuhteissa, kuten vastaavasti
erinäisiin kustannusten maksun viivästymistilanteisiin on valituslautakunnan
soveltamiskäytännössä sovellettu, viimeistään tuen viimeisen erän hakemiselle
sekä käyttö- ja toteutusselvitysten antamiselle asetetun määräajan päättymiseen
31.5.2005 mennessä. Näin ei ole jälkimmäiseenkään ajankohtaan mennessä
osaksikaan tapahtunut, vaan ko. osuutta on kirjanpidon mukaan kertynyt vasta 29.6.2005 Y kylätoimikunnan 2550 euron suorituksella.
Mahdollisia hankkeen tukiehtojen muutoksia olisi tullut hakea varsinaisena
hankkeen toteutusaikana ilman viranomaisen erillistä kehotusta. Maksatukseen
olisi myös tullut liittää selvitys myöntöpäätöksen ja maksatushakemuksen
eroamisesta, koska kehittämishankkeeseen sisällytetyt toimenpiteet ja
kustannukset ovat poikenneet siitä, mitä tukipäätöksessä oli edellytetty.
Edellä olevan perusteella,
valituslautakunta ei ole muuttanut työvoima- ja elinkeinokeskuksen
valituksenalaista päätöstä.
Sovelletut oikeusohjeet:
Neuvoston asetus (EY) N:o 1260/1999 rakennerahastoja
koskevista yleisistä säännöksistä 1 ja 30 art.
Neuvoston asetus (EY) N:o 1257/1999 Euroopan
maatalouden ohjaus- ja tukirahaston (EMOTR) tuesta maaseudun kehittämiseen ja
tiettyjen asetusten muuttamisesta ja kumoamisesta 1, 33, 34, 35, 36 ja 37 art.
Maaseutuelinkeinojen
rahoituslaki (329/1999, os. muut. 44/2000 ja 274/2002) 2, 5, 6 ja 13 §
Valtioneuvoston asetus maaseudun kehittämisestä
(609/2002, os. muut 855/2000, 945/2000, 852/2001, 29/2002, 279/2003 ja 1/2004) 1,
50, 52, 55, 59 ja 89 §
Maa- ja metsätalousministeriön asetus maaseudun
kehittämistoimenpiteitä tuettaessa noudatettavasta menettelystä (129/2002) 1 §,
39 § 1 mom., 41 § ja 55 §
Maa-
ja metsätalousministeriön asetus maaseudun kehittämistoimenpiteisiin
myönnettävän tuen kohdentamisesta (1289/2002) 4, 5, 6, ja 9 §