MAASEUTUELINKEINOJEN Pv Dnro
VALITUSLAUTAKUNTA 26.8.2004 70/1/2004
ENNAKKOTAPAUSREKISTERI
MAASEUTUELINKEINOJEN RAHOITUSLAKI
INVESTOINTITUKI
LISÄMAA
PELTO
METSÄ
KUOLINPESÄ
HAKEMUS
Työvoima- ja elinkeinokeskus (jälj. TE-keskus) hylkäsi 26.2.2004 tekemällään päätöksellä viljelijän hakemuksen maatilan lisämaanostoinvestoinnin rahoitustuesta (lainan korkotuki). Päätöksessä todetaan, että maatilan omistaa maanviljelijän perikunta, jossa osakkaina on leski sekä kolme lasta. Perusteluissa on viitattu maaseudun kehittämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen (609/2000, muut. viim. 1/2004) 20 §:ään, jonka mukaan tuki maatilaa varten myönnetään sen omistajille ja, jos maatilan omistaa kaksi tai useampi henkilö yhdessä, tulee kaikkien yhdessä hakea tukea. Koska leski on hakenut tukea yksin, on TE-keskus hylännyt hakemuksen.
Valituksessaan maaseutuelinkeinojen valituslautakunnalle leski vaati hakemansa tuen myönnettäväksi. Hän mm. totesi olleensa tietämätön, että hakijana olisi pitänyt olla kaikki perikunnan osakkaat ja ettei olisi ollut mitään estettä saada kaikki osakkaat mukaan.
Valituslautakunta (jälj. MSVLK) päätti kumota TE-keskuksen päätöksen ja palauttaa asian työvoima- ja elinkeinokeskukselle uuteen käsittelyyn.
Päätöksensä
perusteluissa MSVLK ensinnäkin oikeusohjeiden osalta totesi maaseutuelinkeinojen
rahoituslain 21 §:n 1 ja 2 momentin mukaisesti maanostolainaa voitavan myöntää
pelto- ja metsälisäalueen hankkimiseen. Maaseudun kehittämisestä annetun
valtioneuvoston asetuksen (609/2000, muut. 1/2004) 20 §:n 1 momentin mukaan
tuki maatilaa varten myönnetään sen omistajalle, jollei jäljempänä ko.
asetuksessa toisin säädetä. Pykälän toisen momentin mukaan, jos maatilan
omistaa kaksi tai useampi henkilö yhdessä, tulee kaikkien yhdessä hakea tukea ja
jokaisen hakijan täyttää 11 §:n 2 momentissa säädetyt edellytykset ja vähintään
yhden kolmasosan maatilasta olla yhden tai useamman sellaisen hakijan
omistuksessa, joka täyttää (ko. asetuksen) 13, 22 ja 23 §:ssä säädetyt
yrittäjää koskevat tuen myöntämisen edellytykset ja, jos kysymys on
metsätalouden harjoittamisesta, lisäksi 11 a §:ssä säädetyt edellytykset.
Hakemuksen kohteena olevan lisämaan (8,8 ha peltoa sekä 2,5 ha metsä- ja jouto-maata) on hankkinut yksin leski, joka myös yksin on allekirjoittanut hakemuksen korkotukilainasta. Valituskirjelmän liitteenä on toimitettu myös muiden kolmen pesäosakkaan allekirjoittama lausunto, jonka mukaan he ovat valtuuttaneet lesken hoitamaan perikunnan asioita ja myös allekirjoittamaan niihin liittyviä papereita. Lausunnossa nämä muut osakkaat ilmoittavat tukevansa valitusta ja toteavat, että olisivat ehdottomasti allekirjoittaneet kyseisen hakemuksen liittyen maanostoon.
Perustelujensa mukaisena johtopäätöksenä MSVLK katsoi, että sovellettavat säännökset eivät sinällään periaatteessa estä myöntämästä tukea tilanteessa, jossa yksi maatilan yhteisomistajista ostaa lisämaan nimiinsä, jos kaikki pesäosakkaat hakevat ko. investointitukea siten myös siihen liittyviin velvoitteisiin sitoutuen ja jos lisämaan ostolla laajentuvaa perheen maatilaa edelleen hoidetaan yhtenä kokonaisuutena.
Valituksesta lausuntoliitteineen voi päätellä, että muilla kuolinpesän osakkailla olisi ollut tarkoituksena, että leski tekee hakemuksen kuolinpesän nimissä.
Edellä
mainittujen seikkojen nojalla työvoima- ja elinkeinokeskus ei ole voinut
päätöksessään mainitsemallaan perusteella hylätä hakemusta ja asia on syytä
palauttaa uuteen käsittelyyn. TE-keskuksen tulee tarvittaessa täydennyttää
hakemusta puuttuvien pesäosakkaiden allekirjoitusten osalta.
Sovelletut
oikeusohjeet
Maaseutuelinkeinojen rahoituslaki (329/1999, muut. 225/2002) 21 ja 64 §;
Valtioneuvoston asetus maaseudun kehittämisestä (609/2000, muut. 1/2004) 19 ja
20 §.